Miten pystyy heräämään ennen kuutta vapaaehtoisesti?

Ei minua huvita herätä aikaisin noin puolena aamuista ollenkaan. Peiton alla on pehmeää, lämmintä ja mukavaa. Herään silti. Ensimmäiset minuutit olen usein ihan rikki. Kun kello tulee 6.00 ja siitä 7.00, olo on kuitenkin helvetin hyvä. Aamutreenit on tehty ja heräsin ennen vihollista. Muita kiinteistönvälittäjiä en kello 5.55 näe liikkeellä. Kilpailu nukkuu. Se on oikein. (Bo:lla toki moni on hereillä, ja harvoin olen toimistolla ensimmäisenä. Kovia tyyppejä kaikki.)

Minulta kysytään usein, miksi herään niin aikaisin. Jatkokysymyksenä usein kuuluu, miten pystyy heräämään aikaisin, vaikkei pitäisi olla missään vielä moneen tuntiin. Herään, koska silloin päivä on parempi ja saan enemmän aikaan. Kello 22 jälkeen ei illalla tapahdu lähtökohtaisesti mitään järkevää vaan tulee tuijoteltua ruudusta turhia asioita ja syötyä jotain epäterveellistä, joten on parasta antaa tarpeettoman huvin olla ja mennä nukkumaan. Aamulla taas tapahtuu hyviä asioita. Kun herää aamulla kukon laulun aikaan painamatta torkkua, se on päivän ensimmäinen voitto. Siitä on hyvä ottaa päivän toinen voitto (liikunta) ja siitä kolmas voitto, neljäs ja niin edelleen.

Miten pystyy heräämään aikaisin? Ei tähän poppakonsteja ole. Aikaisin herääminen on vaikeaa, koska se on vaikeaa. Täytyy vaan tehdä päätös, että herää aikaisin. Kyseessä ei ole tavoite, testi tai lupaus. Kyseessä on päätös. Aikaisin aamulla herääminen alkaa aina heräämisestä. Se ei ala siten, että menee ensimmäisenä nukkumaan klo 21.00 ja herää ensimmäisenä aamulla pirteänä aikaisin.

Aikaisin herääminen alkaa siten, että heräät 5.00 ja olet ihan paskana. Noin 60 päivän jälkeen se jo helpottaa. Aikaisin herääminen on vaikeaa ja tässä pehmeässä yhteiskunnassa suurin osa ihmisistä ei tähän pysty. Kun jenkkipsykologi kertoo heräävänsä joka aamu 4.30, ihmiset menevät kommenttipalstoilla ihan rikki. Yhtään niistä kommenteista ei muuten ole lähetetty ennen aamu kahdeksaa.

Kun herää aikaisin, saa olla ihan rauhassa. Puhelin ei soi, maileja ei tule ja kukaan ei odota sinulta mitään. Paitsi kaverit salilla. Siinä on hyvä motivaattori herätä aikaisin.

Roni_end_2019_1

Roni Arvonen

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KTM, Partner - Bo LKV | Helsinki - 0400 518 888

Myymässä asuntoa?

Haluan auttaa sinua myymään asuntosi parhaaseen hintaan, sinulle helpoimmalla tavalla.

Roni_end_2019_1

Roni Arvonen

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KTM, Partner - Bo LKV | Helsinki - 0400 518 888

Myymässä asuntoa?

Haluan auttaa sinua myymään asuntosi parhaaseen hintaan, sinulle helpoimmalla tavalla.



Soita minulle